Movers is back!

Pitkän odotuksen jälkeen Movers -yhtyeen sivut ovat jälleen toiminnassa. Faneille ja muille Moversin
ystäville suuret pahoittelut tästä viivästyksestä. Vaikka sivut ovat olleetkin telakalla on bändi
voimissaan ja kulisseissa tapahtuu. Positiivista odotuksessa on kuitenkin ollut se, että sivut ovat
nyt entistäkin paremmat, toimivammat ja tyylikkäämmät!
Näillä uusituilla sivuilla voit kuunnella liki kaikkia Movers -yhtyeen kappaleita ja nyt kun
verkkokauppakin on saatu toimintaan, on levyjä helppo tilata suoraan kotiovelle postin välityksellä.
Kunhan ehdimme, julkaisemme kappaleita myös suoraan netistä ladattavaan formaattiin ja jopa kännykän
soittoääniksi sopiviksi!
Ja kun nuo levyt nyt tulivat mainittua, niin kerrotaanpa niistä hieman enemmän. Kesällä 2008 nimittäin
valmistui yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto Joki hiljaa virtaa. Levyllä on Moversin omien kappaleiden
lisäksi muutama jo ennestään tuttu sävelmä orkesterin tyyliin sovitettuna. Käy kuuntelemassa kappaleita
"Musiikki" -sivulla!
|