Sisäpiirin tietoa
Movers soittaa tanssittavaa musiikkia 60-luvun tyyliin ja keikkailee Etelä-Suomen alueella.
Ohjelmistomme koostuu lähinnä iskelmästä ja rockista unohtamatta kuitenkaan instrumentaaliversioita
tunnetuista hiteistä. Sekaan on mahdutettu omaa tuotantoa ja tarvittaessa on mahdollista saada
tilaisuuteesi räätälöityjä toivekappaleita. Perinteinen tanssimusiikki (valssit, humpat jne.) eivät
normaalisti kuulu ohjelmistoomme. Näytteitä tanssittavasta Movers -musiikista voit kuunnella
"Musiikki" -sivulta.

Otso Lång, Heikki Halén, Jari Karikivi, Heikki Mäntynen, Jussi Tuononen
Movers -yhtyeen historia ulottaa juurensa aina vuoteen 19xx asti, jolloin Heikki "Hessu" Halén ja
Otso Lång perustivat Muuttolinnut -nimeä kantavan orkesterin. Vuosien saatossa bändin kokoonpano on
muuttunut jonkin melkoisesti näiden kahden perustajajäsenen ympärillä.
Tuorein tulokas bändissä on laulaja Heikki Mäntynen, joka tunnetaan myös Kaartin soittokunnan solistina.
Heikin edeltäjä Sauli Sipponen joutui jättäytymään syrjään ajan puutteen vuoksi ja tapahtuma oli omiaan
myöhästyttämään yhtyeen ensimmäisen pitkäsoiton Joki hiljaa virtaa julkaisemista. Levyn teosta
hieman lisää myöhemmin.
|